Anu 

​Intohimoinen koiraihminen, toiselta ammatiltani olen koirahieroja. Kotona on tällä 8-vuotias leonberginkoira Carlos ja 4kk ikäinen tsekinpaimenkoira Diego. Koiria meillä on ollut 90-luvun lopusta, leonberginkoiria meillä on ollut vuodesta 2006 lähtien ja ensimmäinen leonberginkoiramme Pablon kanssa uppouduimme pelastuskoiramaailmaan, vieläpä palveluskoirayhdistyksessä! Tuo jo ehkä kertoo meidän silloisesta tietotasosta, en tiedä olisiko minulla enää tällä kokemuksella pokkaa liittyä seurakoiramolossin kanssa palveluskoiraryhmään :D 

Pablon kanssa harjoiteltiin aktiivisesti, velipoika Bruno tuli vuoden päästä mutta nopeasti kävi selväksi ettei Brunosta ole harrastuskoiraksi. Pablon kanssa edistyttiin rytinällä mutta homma kaatui ilmaisuun, vaikka se oli muuten kova haukkumaan ei sitä haukkua saatu tulemaan maalimiehellä. Rullailmaisu ei jättirotujen kanssa oikein ole vaihtoehto koska varsinkin kuumalla alkaa kunto loppumaan sporttisellakin yksilöllä. Mitään virallisia tuloksia ei siis näillä kahdella harjoituskappaleella saatu aikaiseksi.

Kun veljekset yksi kerrallaan siirtyivät sateenkaarisillalle, meille tuli leonberginkoira pentu vuonna 2015, harjoituskappaleiden jälkeen odotukset olivat korkealla, tuntui että tiesimme kaikki mahdolliset kuopat johon kompastua ja osaisimme ne väistää! No, kaikki joilla on ollut enemmän kuin yksi koira ymmärtää että eihän se nyt niin mene, jokaisella koiralla on oman ongelmat ja haasteet, eikä tässä lajissa ole sadankaan koiran jälkeen viisas ja valmis. Carlos kuitenkin osoittautui innokkaaksi tottistelijaksi ja pelastushaku oli sen intohimo. Haukkuminen opetettiin pikkupennulle ensimmäisenä, ja haukkuilmaisu olikin Carloksen vahvin taito :D Carloksen kanssa suoritettiin BH-koe hyväksytysti, mutta hälytysryhmäkoiraksi siitäkään ei ollut sillä ison koon ja valtavan turkin myötä se on aina ollut hyvin herkkä kuumalle ilmalle.

Takaisin blogin aiheeseen, vuonna 2006 oli koiratarvikkeiden valikoima vielä aika suppea, leluja ja ruokakippoja löytyi kyllä, mutta niitäkin vain muutamia erilaisia. Silloin puheissa toki jo vilahteli termit positiivinen koulutus, aktivointi, mutta koiralähtöisyys tai tarve toteuttaa lajinomisia käyttäytymismalleja oli silloin vielä tulevaisuutta. 2000-luvun alussa vahvasti uskottiin vielä johtajuusteoriaan ja positiivisuus teilattiin usein susien laumakäyttäytymiseen viittaamalla. 

Onneksi noista ajoista ollaan tultu valovuosi eteenpäin, ja se näkyy myös miljoonabisneksessä eläintarvike-alalla. Kukapa meistä ei haluaisi olla ihan paras omistaja joka hankkii karvalapselleen ihan kaiken maan ja taivaan välillä! Asia joka myös on muuttunut 20-vuodessa on se että elämämme on äärettömän paljon hektisempää kuin aikaisemmin, ei pelkästään se että koirat harrastavat hurjan paljon enemmän, myös ihmiset ovat kiireisempiä, siksi esim. aktivointilelut ovat tätä päivää, meidän on tarjottava koiralle pikavoittoja tai toisaalta pitkäaikaista tekemistä kun olemme töissä, koulussa tai harrastamassa. Tämä on luonut ihan oman tuotekategoriansa, aktivointilelut ja slowfeed-tuotteet. 

Nyt uuden pennun myötä olen kokenut jopa epätoivoa miettiessäni miten täytän pennun tarpeet ja toiveet, ja toisaalta välttäisin huonot tuotteet ja rahan hukkaamisen. Siitä ajatuksesta lähdin tätä blogia koostamaan, toivottavasti siitä on sinulle iloa ja hyötyäkin!